Ei ikinä pitäisi sekoittaa rahaa ja rakkautta keskenään, koskaan. Paitsi että se raha sotkeentuu väkisinkin siihen rakkauteen. Yksi yleisimmistä pariskuntien riitojen aiheesta onkin raha. Me emme tosin yhdessä asuessa tapelleet rahasta niin paljon kuin nykyään.
"Voit sä lainaa mulle parikymppii?" Mun kaaliin ei vain mahdu se yhtälö, että miten mä, opiskelija, elätän Tyyppiä, joka käy töissä ja joka saa ainakin tuplaten sen mitä mä?! Kaiken lisäksi Tyypin asunto, netti, sähkö ja puhelin ovat halvemmat kuin mulla. Eikä muuten Tyypillä mene matkakustannuksiakaan, kun työpaikka on viiden kävelyminuutin päässä. Eli mihin helvettiin ne hänen rahansa uppoavat?! (Öö, niin, vaikea arvata...mutta siitä ei sovi tietenkään huomauttaa.) Toki "lainasin" hänelle kun asuimme yhdessä, mutta sillä ei ollut niin väliä, sillä söimmehän samasta jääkaapista ja vastaavasti Tyyppi osti vuorostaan kun sai palkan. Mutta nyt asia on hiukan eri, ja koko kuvio nyppii mua todella paljon.
Mä olen opiskelija, ja vaikka käyn töissä, en saa silti Kelan mukaan "tienata". Jos siis haluan nostaa opintorahaa ja asumislisää. Jos en nosta opintorahaa, en ehdi tekemään töitä sen verran, että se korvaisi opintorahan ja asumislisän. Jos teen enemmän töitä, en ehdi opiskelemaan. Ja sitten valtio vielä huutelee, että pitäisi valmistua nopeammin. Kesäkuu etenkin on yhtä juhlaa, kun ei saa mitään lisiä eikä toukokuussa ole ehtinyt tehdä töitä riittävästi. Pakko siis ottaa opintolainaa, että saa laskut maksettua ja riittää rahaa edes ruokaan.
Ja sitten mun pitäisi vielä heittää Tyypille kaksikymppiä (jota varten siis mun pitäisi ottaa lainaa)! Uskomatonta. Kaiken lisäksi Tyyppi kehtasi vielä sanoa, että hän ostaisi kyseisellä rahalla lounaan ja jotain herkkua. Mun kaaliin ei edelleenkään mahdu se, että jos sitä rahaa ei ole käytettävissä yhtään, niin miksi se lainattu raha pitää kuluttaa heti, sen sijaan että ostaisi kyseisellä rahalla kaupasta ruokatarpeita ja tekisi esim. makkarakeittoa, jota voi syödä useamman päivän!. En. Vain. Ymmärrä. Ai niin, mutta mähän olenkin tyhmä. Vielä epäreilumpaa on se, että mä pihistän pihistämisen edestä ja vedän jotain kaurapuuroa, kun muuhun ei ole varaa, kun Tyyppi vetelee krapulapizzoja ja käy lounaalla työkavereiden kanssa.
Joo, siinä taisi mennä nyt suhteemme paras aika, kestihän sitä melkein viikon. Huomenna Tyyppi voikin sitten lähteä kavereiden kanssa ryypiskelemään, koska mä olen niin kusipää (tämän luen rivien välistä), etten voi lainata rahaa, jota mulla ei siis ole (ja Tyypin tilipäivään on tietty vielä aikaa, että ehtii monet kerrat tässä pummaamaan). Ja aina löytyy kavereita joiden kaljat voi juoda/jotka tarjoaa.
Tämä on jo yhtä tuttu kuvio kuin jokapäiväinen hampaiden pesu. Eli Tyyppi pyytää lainaksi rahaa/stressaa mua itse asiassa asialla, jota mun ei edes pitäisi stressata/on taas juonut mielestäni liikaa, ja jos vastaan hänelle että en nyt pysty/huomautan asiasta/sanon että tajutako miten paljon mua ahistaa/stressaa /olen pettynyt, kun pitää huolehtia omien asioiden lisäksi sun asioista tai katsella sun juomista, niin Tyypistä tulee marttyyri ja hän vastaa että no älä sitten/mä en nyt jaksa jutella tästä kun sä taas valitat/ehkä on parempi että ei seurustella/jne. Lopputulos on se, että asioista ei ikinä jutella ja mä olen edelleen se valittava bitch kusipää, joka stressaa ihan liikaa, pitäis ottaa rennommin.
Pointti oli siis se, että mun kaaliin ei vain toi yhtälö mahdu: työntekijä + opiskelija = opiskelija elättää töissä käyvää. Tosin mä en olekaan ikinä lukenut pitkää matikkaa, vaikka sitä olen kuitenkin aina ymmärtänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti