Yksi asia jos mikä on alkoholistin kanssa varmaa niin epävarmuus. Ikinä ei pidä harhautua siihen luuloon, että etukäteen suunnitellut asiat tulevat toteutumaan juuri niin kuin on kuvitellut. Se on varmasti kaikista raskainta alkoholistin kanssa eläessä. Itselleni ainakin, sillä olen lievästi sanottuna kontrollifriikki. Ehkä sen vuoksi en halua tehdä mitään lukkoon lyötyjä menoja. En voisi kuvitellakaan varaavani lomamatkoja puoli vuotta etukäteen, saisin varmaan hermoromahduksen. Olen siinä onnellisessa asemassa työni puolesta, että minun ei tarvitse vielä edes tietää milloin aion loput kesälomani pitää. Voin vaikka edellisellä viikolla päättää, että ensi viikon olen lomalla.
Jos aion olla Tyypin kanssa, on minun vain hyväksyttävä epävarmuus. On pakko opetella sietämään kyseistä olotilaa. Vaikeaa se on, mutta onneksi on ystäviä ja siskon perhe, joiden ansiosta olotilasta tulee siedettävämpää. Sitä toisinaan pystyy jopa hetkeksi unohtamaan koko olotilan ja nauttimaan heidän kanssaan vietetyistä hetkistä, vaikka huoli ja pelko takaraivossa jyskyttävätkin ja sitä miettii että onkohan Tyypillä nyt kaikki ok. Samalla sitä tuntee itsensä säälittäväksi ja epäonnistuneeksi kun kerta toisensa jälkeen sitä turvautuu siskoon, jolla kaiken lisäksi on idyllinen perhe-elämä. Ihan kuin olisi kuokkavieraana juhlissa ja yrittää teeskennellä itse kuuluvansa samaan kastiin. No ei tässä mitään, se vain lähti kavereita moikkaamaan, mä olin suunnitellutkin viettäväni viikonlopun teidän kanssa. Vaikka kumpikin osapuoli tietää minkä vuoksi todellisuudessa en voinut olla yksin kotona.
Tällä kertaa Tyypin piti viettää juhannusta kaverinsa perheen kanssa mökillä. Siis tietenkin juoden, mutta kuitenkin. Minulla siis oli jossain määrin levollinen mieli ja olin ajatellut itselleni kaikkea kivaa tekemistä. No kuinkas kävikään? Tyyppi oli yhden yön mökillä ja oli nyt jo palaamassa takaisin kotiin. Hetken ajan ehdin jo tuntea pienimuotoista riemua. Kunnes hän jatkoi lausettaan, että hän oli menossa yhden toisen kaverinsa luokse, jonka jälkeen hän tulisi luokseni. (Ha, uskoo ken tahtoo. Sitä paitsi, en halua nähdä häntä kännissä.)
Paniikki ja pelko valtasivat mieleni. En tiedä kumpi vaihtoehto olisi ollut parempi; hänen jäädä mökille vai mennä toisen kaverinsa luokse. Tämä kyseinen toinen kaveri nimittäin ei ehkä ole mitä parhainta seuraa. Viimeeksi kun Tyyppi kyseisen henkilön kanssa vietti "iltaa", jouduin kokemaan yhden elämäni karmivimmista tapahtumista. Sain keskellä yötä puhelun, jonka ansiosta luulin, että nyt Tyyppi oli vähintäänkin murhattu tai jotain. Kaiken lisäksi hän katosi päiväksi tuolloin. Eikä tapahtuneesta ole kuin pari kuukautta. Halusin erilleen nimenomaa juuri siitä syystä, että en halunnut enää yöllisiä puheluita tms. Tällä kertaa soittaja ei ollut edes Tyyppi, vaan joku ihan uppo-outo ihminen. Ihoni nousee edelleen kananlihalle kun mietinkin kyseistä ajanjaksoa. Ei ehkä elämäni parhain päivä muutoinkaan.
Eli, tällä hetkellä olen aivan paniikissa ja peloissani siitä, mitä tulee tapahtumaan. Tyyppi arvasi, että aloin stressaamaan. No ehkä se on hyvä, että hän tietää minun olevan huolissani ja stressaantunut, mutta ei se silti estä häntä tekemästä juuri niin kuin hän on päättänyt. Kun kerran kaveri pyysi. Ai että voinkin vihata joitakin ihmisiä sydämeni pohjasta! Vaikka kuinka haluaisin uskoa kyseisestä kaverista hyvää ja antaa hänelle sata mahdollisuutta, en vain kykene siihen. Vihaan kaikkia Tyypin kavereita, joiden vietävänä Tyyppi niin helposti on. Heitä ei onneksi ole montaa, mutta yksikin on liikaa. Koska ne henkilöt ovat niitä, jotka saavat Tyypin tarttumaan pulloon vaikka hän ei pohjimmiltaan haluaisikaan. Kalja vie aina voiton 6-0, vaikka juomista olisi kuinka täynnä.
Elämällä on onneksi ihmeellinen tapa yllättää. Juuri kun itkeskelin ja mietin mitä tekisin ja aloin ensitöikseni kirjoittamaan tätä, puhelini piippasi ja eräs hyvä ystäväni, jota en ole nähnyt aikoihin, pyysi minua kanssaan viettämään kaupunkijuhannusta. Luulen sen olevan tällä hetkellä juuri sitä mitä tarvitsen.
2 kommenttia:
Lueskelin näitä sun postauksia ja näin niin itseni niissä. Ja ajatukseni ja elämäni.
Olen alkoholistin vaimo ja alkoholistin tytär. Isäni onneksi pääsi viinasta eroon jo 25 vuotta sitten, mutta mies ei vieläkään vaikka aivoinfarkti vei puheen, osan liikuntakyvystä ja työkyvyn.
Mieheni joi vv.2004-2006 lähestulkoon joka päivä. 2006 keväästä syksyyn juominen oli joka päiväistä. Töiden jälkeen naamat, kasilta sammuminen ja aamulla seiskaan töihin ja loppuaikoina jo eväspullo mukaan. Onneksi hänen työmaalle tuli naismestari, jolla oli munaa pistää ukko hoitoon. Miesmestareilla sitä ei ollut, vaikka tiesivät ongelman, mieshän oli tosi kova työmies.
Eipä se juominen kyllä siihen loppunut, rajoittuu nyt viikonloppuihin ja lomiin.
Sen olen oppinut että alkoholistit puhuvat vaikka mustan valkeaksi jos siitä on heille hyötyä. Lupauksiin ei kannata luottaa, yhteisiä menoja ei voi suunnitella koska minnekkään ei voi mennä selvinpäin, ei edes isänsä hautajaisiin. Mun sukulaisissa emme käy koskaan(isää lukuunottamatta) koska en halua että kaikki saavat tietää tai nähdä tilanteen.
Olen itsekin oppinut melkoiseksi valehtelijaksi ja asioiden peittelijäksi. En voi kenellekkään tunnustaa todellista tilannetta, en vain voi, vaikka eihän se minun syyni ole.
Sulle toivon tsemppiä!!! Mieti tarkasti mitä teet Tyypin kanssa. Se että Tyyppi antaa viestejä halustaan lopettaa, mutta tiukan paikan tullen kieltää kaiken, ei välttämättä kerro Tyypin todellisesta halusta lopettaa. Hän haluaa sillä pitää sinut otteessaa, hän tarvitsee jonkun joka pitää hänet juuri sen rajan oikealla puolen.
Tiedän, että kun luet tätä niin ajattelet: Mun tilanne ei oo noin paha. Ja toi ei tunne mun Tyyppiä, se on aivan ihana selvinpäin. Kunhan mä vaan rakastan sitä tarpeeksi niin kyllä se parantaa tapansa. Ja hyväksyyhän sekin mun virheet ja epätäydellisyyden.
Niinpä niin, niin mäkin ajattelen kun joku "kehtaa" arvostella meitä. Mut mieti tarkasti...
Hei Anonyymi ja kiitos ihanasta kommentistasi (Kuulostaa ehkä vähän kornilta sanoa ihana? En löydä oikeaa sanaa.)! On mukava tietää, että tuolla jossain on ihan oikeasti muitakin, jotka elävät samantyyppisessä maailmassa kuin minä, sillä tiedän että en todellakaan ole ainoa, jonka elämä on tällaista.
Siinä olet ihan oikeassa, että kieltämättä ajattelin, että kamalaa, onneksi Tyyppini ei ole juonut samalla tavoin. Mutta tarkemmin ajateltuna en tiedä eroaako se nyt kuitenkaan kovin paljon, jos tissuttelee päivittäin. Mistä sitä tietää milloin se aivoinfarkti iskee ja kenelle. Tästä aiheesta itse asiassa juttelin juuri Tyypin kanssa.
Ja kyllä, mustan valkoiseksi puhuminen on niin tuttua. Tyypistä tulisi aivan loistava myyntimies, vaikka hän itse on eri mieltä. Me tosin voidaan käydä mun sukulaisissa, koska jos yleensäkään saan Tyypin houkuteltua mukaan, lähtee hän selvinpäin. Eli visiteeraa vain nopeasti ja menee takaisin kotiin (ja dokaamaan).
Hmmm... mutta siitä olen hieman eri mieltä kanssasi, että ajattelisin rakkauteni parantavan Tyypin. Tiedän, että mikään rakkaus maailmassa ei sitä tee. Jos ei edes äidinrakkaus, niin mikä sitten? Ei mikään. Ja siinä mielessä olen tällä hetkellä tuuliajolla, että pidän oikeasti omia tunteitani hieman taka-alalla, olen todella epäileväinen. Otan todellakin päivän kerrallaan. Tyyppi on (aivan) ihana selvinpäin, mutta silti alitajuisesti olen varuillani ja odotan seuraavaa pettymystä. En siis tällä hetkellä ole hurmoksessa ja heittäytynyt siihen uskoon, että tämä olisi vain ohimenevä vaihe, joka paranee vaaleanpunaisilla laseilla. Hänen todellakin täytyy teoillansa osoittaa muuttavansa tapojansa. Siinä tosin olet ihan varmasti oikeassa, että hän pitää minua otteessaan, jotta pysyisi rajan oikealla puolella. Pelottaakin ajatella mitä hänen elämänsä ilman minua olisi. Onko se sitten minun oman egoni pönkittämistä, tunnen olevani tarpeellinen? Ehkä. Toisinaan ajattelen, että paskat väliä, tehköön elämällään mitä haluaa, en halua edes tuntea koko Tyyppiä.
Kiitos tsemppauksesta ja sitä samaa toivon sinullekin. Voimia olla miehesi rinnalla ja erityisesti voimia itsellesi, jotta jaksat tehdä omia kivoja juttuja, joista saat edes hitusen lisäenergiaa, jotta jaksat sen seuraavan kerran kun on vähän huonompi päivä. Itselle ainakin on vaikeaa niistä omista jutuista nauttiminen tai omien menojen meneminen, koska kotiin on aina niin paska tulla kivan päivän jälkeen, jos toinen on kännissä.
Mukava kun kommentoit :)
Lähetä kommentti