Olin väärässä. Loma sujui paremmin kuin koskaan! Emme tapelleet kertaakaan koko reissun aikana (emmekä muutoinkaan koko viikolla). Lähdin koko reissuun sillä asenteella, että tehdään kaikki Tyypin mielen mukaan. Asenne oli toimiva, sillä en itse hermoillut mistään enkä osannut ottaa stressiä. Todellakin vain rentouduin :) Ja ilmeisesti Tyyppi on ymmärtänyt sen, että haluan olla joka paikassa ajoissa, sillä inhoan viime hetken paniikkia. Niinpä olimme jo hyvissä ajoin lunastaneet matkaliput eikä minun tarvinnut hermostuneena ja paniikissa tiuskia Tyypille. Ja ilmeisesti lomateki tehtävänsä, sillä ensimmäistä kertaa ikinä minulta jäi lähtiessä hotellihuoneeseen tavaroita! (No joo, tietysti kotona asian huomattuani harmittelin sitä, mutta onneksi hotellissa oli loistava palvelu ja he lupasivat lähettää tavarat.)
Tietenkin reissussa tuli tissuteltua, mutta Tyyppi ei ollut kertaakaan edes pienessä hiprakassa. Siis hänen juomamääränsä pysyi erittäin kohtuullisena. Tästäkin olin erittäin tyytyväinen eikä minun tarvinnut naputtaa hänelle joka asiasta. Yhden ainoan kerran oli pienimuotoinen kriisi näkyvissä, mutta tiukalla käskyllä ja järjen takomisella hänen päähänsä emme päässeet riitaan asti. Tästä opin, että tietyissä tianteissa, aina kuin vain mahdollista, minun täytyy olla itsepäinen eikä välittää Tyypin niskojen nakkelusta tai mököttämisestä. (Hän todellakin on kuin teini-ikäinen.) Seuraavana päivänä hän nimittäin kiitti minua, että olin ollut niin jäärä.
Sen verran Tyyppi kuitenkin tissutteli reissussa plus on vetänyt viikonloppuna itsekseen, että tällä hetkellä hän on aivan kurkkua myöten täynnä juomista. Häntä ei edes juhannus kiinnosta. Itse olen kyllä tämänkin suhteen skeptinen, mutta (onneksi) minun ei tarvitse viettää juhannusta hänen kanssaan. Omissa suunnitelmissa on nukkua ja katsoa televisiota ja järjestellä asuntoa. Ai niin, nimittäin hän sai kamansa vietyä! Aika mahtavaa. Enää on pari pikkujuttua siellä täällä, mutta pääosin asunto on vihdoinkin minun :)
Lomasta jäi niin hyvät fiilikset, että vaikutus näkyy edelleen. Sanoin juuri ystävälleni, että jos ennen mentiin kaksi askelta eteen ja yksi taakse, niin nyt mennään kolme askelta eteen ja yksi taakse. Kysymys kuuluukin, että jaksanko mä uskoa, toivoa ja rakastaa ja kuinka pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti