Raivarit

Hyvä että edellisen postauksen olin juuri saanut näpyteltyä, niin sain elämäni raivarit. En edes muista milloin viimeeksi olisin ollut yhtä vihainen.  Kai pinnan alla on kuohunut jo pitkään, sillä kaikki lähti aika pienestä ja mitättömästä asiasta.

Olin nimittäin ajatellut eilen illalla, että rentoudun ja juon lempisiiderini siivousurakan päätteeksi. (Tosiasiassa ajattelin siirtyä postauksen jälkeen suoraan siihen rentoutumisvaiheeseen.) Tiesin, että jääkaapissani oli yksi siideri viime viikonlopulta. Siivotessani tölkkejä (ylläri) huomasin, että siinähän se siideritölkki oli, juotuna. Tarkistin asian jääkaapista ja kyllä vain, Tyyppi oli kiskonut siiderin huiviinsa. Ensin harmistuin hiukan, sitten vähän enemmän ja lopulta olin silmittömän raivon vallassa. Mietin, että on se jo saatana kun en voi omia (huom. kalliita ja vähillä rahoilla ostettuja!) siidereitä pitää omassa jääkaapissa. Omassa kodissa! Että mun tarvii omatkin juomat piilotella! Ja edelleen: omassa kodissa! 

Yhteisasumisen aikana mä jossain vaiheessa hyväksyin sen tosiasian, että meillä ei voisi olla edes muutamaa olutta jääkaapissa. Puhumattakaan viinipulloista ja baarikaapeista. Mä aloin piilottelemaan kaikkia juomia ja jos mun teki mieli jotain, ostin sen juuri ennen nauttimista ja vain sen verran kuin aioin juoda. Ei siis minkäänlaisia no varuiksi, että sit jos tekeekin mieli enemmän tms. Kyseisiä juomakätköjä muuten löytyy edelleen mitä kummallisemmista paikoista: alusvaatelaatikosta, allaskaapin takaa/alta, talvisaappaiden sisältä, villasukkien joukosta, kangaspakkojen välistä, fisupullon sisältö naamioituna pepsipulloon jne. Erään kerran Tyyppi oli niin viinan himoissaan että tyhjenti koko mun vaatehuoneen hyllyjen sisällöt lattialle. (Ja voin kertoa, että mulla niitä vaatteita löytyy vaikka pienelle pitäjälle. Mut ei itselle.) Tosin sillä kertaa vaatehuoneesta ei löytynyt mitään. Jätin hänelle koko sotkun siivottavaksi ja hän oli silminnähden järkyttynyt seuraavana aamuna, ei voinut uskoa omaksi tekosekseen. Ööö, eiku mä ite ajattelin tehdä suursiivouksen vaatehuoneeseen keskellä aamuyötä.

No mutta, tällä kertaa aloin lähettelemään Tyypille tiuhaan tekstiviestejä ja siitä sain voimaa raivolleni. Lisäksi tiesin, että hän ei pystynyt niitä edes heti lukemaan. Jossain vaiheessa ja vihdoinkin Tyyppi soitti. Ei ehkä olisi kannattanut. Puhelu alkoi aivan normaalisti, mutta aika piakkoin mä huusin suoraa kurkkua. En usko että ainakaan yhdellekään naapurilleni jäi viesti epäselväksi... Sanoin  Raivosin Tyypille, että mä en enää ikinä halua nähdä/kuulla häntä, kun hän on humalassa. Ja että ne hänen kamansa hän tulee hakemaan heti. Ja avain palautetaan takaisin heti. Tyyppi ei maksa penniäkään mun asunnosta (tai siis yhtään mistään, kuten esim. ruoasta), joten se ei ole hänen kotinsa/jääkaappinsa/varastonsa. 

Nyt loppui Tyypin sääliminen. Teki kyllä hyvää antaa kaiken vain tulla ulos. Tuntui, että jokin möhkäle sisältä lähti pois, oli helpottunut ja jotenkin raukea olo.  Vaikkakin unen saaminen oli todella vaikeaa. Lopulta puhuin Tyypin kanssa yöllä puhelimessa ihan aikuismaiseen sävyyn kunnes nukahdin. Mutta jos hän haluaa leikkiä kakaraa, niin sitten mä vihdoinkin alan kohtelemaan häntä kuin kakarana. (Ja kakarathan ei silmille hypi.) Rasittaavaa kyllä tämmöinen vuoristorata ja ollako-vai-ei -elämä. Tosin tänään lähtee viimeisetkin Tyypin kamat, on luvannut tulla hakemaan ne. Jee. Tuntuu, että sitä aloittaa loman puhtaalta pöydältä. Katsotaan missä sotkussa se sitten viikon päästä on...Loma ei ole edes alkanut ja olemme riidelleet enemmän kuin aikoihin. Että hyvää reissua vaan!