Tällä hetkellä tekisi mieli sulkea puhelin ja netti ja parkua omaa pahaa mieltään ääneen ja kovaa. Harmi vain, että olen töissä niin pitää nieleskellä pettymyksen kyyneleet takaisin ja ajatella jotain kivaa.Tai kirjoittaa blogia, jos se vaikka helpottaisi.
Olen jo vuoden ollut asuntojonossa. Tänään piti ratketa olisinko päässyt uuteen asuntoon. No en päässyt en. En voi edes ilmaista sitä, kuinka pettynyt ja harmissani olen. En enää edes tiedä kuinka mones hakemus uuteen asuntoon tämä oli. Ja kerta toisensa jälkeen sama juttu, ei soittoa, ei viestiä, ei mitään. Asia suututtaa minua vielä enemmän siksi, että laitoin omat asuntohakemuksen kaksi kuukautta ennen Tyyppiä vireille. Eli siis meillä on ollut samat kiireellisyysperusteet, erona vain se, että Tyyppi käy kokopäivätyössä ja minä olen koiran yksinhuoltaja ja opiskelija.
Tästä voidaan helposti päätellä, että kumpi sen asunnon ensimmäisenä sai! Haluaisin NIIN tietää mitä Tyyppi on niihin hakemuksiin satuillut, koska hänen ei tarvinnut odottaa kuin neljä kuukautta. Minua ei haittaa vaikka hän on vienyt osan elämästäni, mutta se että hän sai ennen minua asunnon! Tekisi niin mieli soittaa niille valitsijoille, että tiedättekö millaisen alkkiksen olette sitten valinneet opettajaopiskelijan tilalle, jolla ei villeimmissä unelmissakaan ole aikaa edes pienimuotoiseen illanistujaiseen, saati että putki jäisi päälle. Se jos mikä katkeroittaa syvästi mieleni.
Siis joo, todellakin soitin niille aikoinani ja tiedustelin niitä perusteita ja hemmo puhelimen toisessa päässä selitti, että kun on ne kiireellisyysperusteet ja että kyllä opiskelijoitakin valitaan. No voi VITTU! Kiinnostaisi tietää mikä kohta mulla ei tuossa sitten täyttynyt.
Nyt mä sitten yksin olen kituutellut kolmiossa puoli vuotta. Ja varmaa koko opiskelun loppuajan. Miksi en muuta pienempään? No koska asun kaupungin asunnossa ja samaan vuokrahintaan saisin jostain jonkun hikisen vaatekaapin. Että mieluummin sitten maksan tilasta saman verran. Toinen asia mitä en voi ymmärtää: luulisi että jostain löytyisi kolme-neljähenkinen perhe, joka haluaa kolmion (saunalla ja kahdella vessalla!) sen sijaan, että kituuttaa jossain kaksiossa. Mutta ei. nyt sylettää, itkettää ja vituttaa taas niin kovin ettei mitään rajaa. Kohta mä menen sinne toimistoon huutamaan kun ottaa niin aivoon. Itsellä kun ei ole edes mahdollisuutta tehdä töitä niin paljon, että kulut tulisi katettua opintotukien vuoksi. Enkä töitä ehdi tekemään niin paljon, että menetetyt opinottotuet tulisi katettua koska en ehtisi opiskelemaan. Olen ehkä aikaisemminkin raivonnut samasta asiasta, joten ei siitä enempää. Näissä tilanteissa tekee mieli itse hukuttaa murheensa alkoholiin. Kuulinkin hyvän sanonnan tänään: ei alkoholi ongelmia ratkaise, mutta ei se maitokaan sitä tee. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti