Anna anteeksi minulle.

No eilen se lamppu sitten välähti meikäläisenkin pään päällä. Iski tuhat volttia taivaalta suoraan tajuntaan. Istuin pikaisesti koneella naputtelemaan Tyypille lyhyen viestin facebookiin, että ilmoittelee itsestään, ja samassa kun sormet lopettivat näppäilyn ja huokaisin huolesta ja olin vaipumassa epätoivoon, tajusin sen. Ei jumalauta, toihan on ihan kohtuutonta, eihän minun tarvitsisi sietää tällaista! Vaikka nyt itse jossain mielessä teinkin väärin ja tunnen siitä huonoa omaatuntoa (etenkin kun asiaa ei ole selvitelty vielä hiiren paskan vertaa) niin ei perkeleessä minun pitäisi vielä arvuutella sitä, että onko Tyyppi hengissä vai ei! Kyllähän nyt toista sen verran voisi arvostaa ja kunnioittaa, että ilmottaisi itsestään, etenkin kun tietää, että olen huolestuvaa sorttia. Haistattelisi vaikka, ihan sama, kunhan vain ilmottaisi.

Voin vain kuvitella miten omahyväisen tyytyväisenä Tyyppi siellä on hykerrellyt minun huolehtivaisuudelleni ja hieroskellut käsiä toisiaan vasten kuin kärpänen konsanaan. Samaa se teki silloinkin kun kuuli, että olin istunut iltaa sen Toisen kanssa. Hymähti lyhyitä vastauksia ja nautti siitä, kun minä tein kaikkeni, jotta saisin hänet leppymään. Miksi helvetissä hän ei sitten tee kaikkeansa, että minua lepyttelis, hä? Koska olen niin vitun urpo itse, että en osaa kyseistä taktiikkaa.

Yöllä sitten sain hänet kiinni juuri ennen nukkumaan menoa. Vastaanotto oli erittäin "lämmin". Hyvä, että tällä kertaa viitsi edes hymähtää. Pistin sen väsymyksen piikkiin, koska en jaksanut ajatella asiaa. Tänään sitten soitin työpäivän aikana. Vastaanotto oli vieläkin jäätävämpi, jos mahdollista. Tyypin äänestä oikein kuului se halveksunta. Huora. Siinäpä sen jälkeen hänelle naputtelin meiliä, koska sain sellaisen tunteen, että en ihan vähään aikaan ole Tyyppiä näkemässä. En tiedä lukiko hän sen, tuskin.

No ihan sama, olkoot paska. En aio hänelle sitä nautintoa suoda, että tässä nyt niin tiuhaan perään alkaisin soittelemaan. Argh, että vituttaa sen lapsellisuus. Jätkä on yli 30 ja käyttäytyy toisinaan useimmiten lapselllisemmin kuin alta kouluikäiset. Tämä taisi sitten olla piste tälle tarinalle. Vaikka osa minusta toivoo suuresti, että ei. Ymmärrän kyllä asian Tyypin näkökulmasta, mutta jotenkin se ei ole minusta silti oikeudenmukaista. Ja jotta veistä oikein kierrettäisi haavassa, niin koirani päivystää oven edessä, että milloin Tyyppi tulee. Haukkuu jokaiselle äänelle. Todella raskasta. Yritä siinä sitten sille selittää, että ei Tyyppi ole tulossa, vaikka istuisit maailman tappiin asti siinä. Ei tämä juttu kyllä voi näin hölmösti loppua. Kyllä reilu viisi vuotta muuta ansaitsee. (Plus jotkut asiat ovat vielä keskeneräisiä, kuten raha-asiat.)

Ja sitten ihan muuta:

Olen otettu että joitakin ihmisiä kiinnostaa minun vatvomiset niinkin paljon, että ovat  lukijoitani blogilistalla/bloggerissa. Kiitos. Ja kiitos kommenteista myös, ihana ihan konkreettisesti tietää, että muilla ihmisillä on samanlaisia helvettejä läpikäytävänä. Tai no, en tiedä kuinka moni teistä on niin urpo, että lähtee sitten asioita vielä enemmän sotkemaan niin kuin allekirjoittanut, en usko että kukaan.

Edit: kirjoitusvirheitä ja pieni tarkentava lisäys loppuun.