Kauan varjeltu Salaisuus

Ei mennyt taaskaan niin kuin piti. Itse asiassa vielä paljon enemmän päin helvettiä kuin yleensä. Päästin huuliltani sanat, joita minun ei koskaan pitänyt sanoa Tyypille. Mä olen pettänyt sua, monesti.

 

No okei, monesti on aika liioiteltu ilmaus. Kaksi ja puoli kertaa. Kuinka monta kertaa aikaisemmin olenkaan halunnut huutaa nuo sanat päin hänen näköään, mutta sitten olen ajatellut että parempi olla kertomatta. Hänen ei tarvitse tietää kaikkea, siitä ei ole mitään hyötyä. Mutta kuinka paljon voisinkaan sillä tiedolla häntä satuttaa. En uskalla edes ajatella millainen helvetti tästä loppujen lopuksi syntyy. Ainakin Tyypillä on taas yksi hyvä syy huuhtoa kaikki kurkusta alas. Kuinka monen ihmisen elämään tulen tuolla tiedolla vaikuttamaan. Vai tulenko ollenkaan. Sen piti olla salaisuus. Muisto, johon voisin kätkeytyä aina huonoina hetkinä. Että jossain on ollut joku, joka on välittänyt minusta edes sen ohikiitävän sekunnin. 

Ja nyt salaisuus on paljastanut. Tosin en tiedä satuttiko kyseinen tunnustus häntä sitten yhtään. Ainakin vastaanotto oli  hyvin välinpitämätön, aivan kuin häne ei olisi edes uskonut minua. Tai edes kuullut. Vaikka luurin löikin lopulta korvaan. Mutta niin se oli viimeeksikin, kun tunnustin että olin ollut erään miehen kanssa viettämässä iltaa. Olimme silloin siis eronneet, mutta asuimme saman katon alla. Voi sitä niskojen nakkelun ja marttyyriuden (onks toi sana?) määrää! Tyyppiä ei kuulemma yhtään haitannut se, mutta kaikesta hänen käytöksestään ilmeni, että se ei mitään muuta tehnytkään kuin haitannut. Hän ei edes puhunut minulle kolmeen viikkoon. Ja silloin ei sen toisen kanssa ollut oikeasti tapahtunut mitään! (Paitsi yksi suudelma, mistä en kuitenkaan kertonut.) (Ja mitä nyt itse otin ja ihastuin täysiä siihen toiseen.) 

Silloin tosin ensin kerroin Tyypille, että olin viettänyt iltaa erään tyttökaverini kanssa. Koska kuitenkin arvostan suuresti rehellisyyttä (ja olen maailman paskin valehtelija), ajattelin että minun on kerrottava hänelle totuus. Plus että aina joku tuttu on jossain kuitenkin nähnyt, vaikka milloinkaan muutoin ketään tuttua ei näe missään, joten ajattelin että parempi että hän kuulee sen minulta, heti (eikä kolmen kuukauden päästä joltain kaveriltaan). 

Kyseinen aika elämässäni oli kyllä yhtä helvettiä. Tyyppi syyllisti minua minkä ehti, mutta en suostunut ottamaan syitä niskoilleni, koska hänellä ei ollut mitään oikeutta siihen. Emmehän olleet yhdessä. Ja itsehän hän oli omalla käytöksellään minut siihen tilanteeseen ajanut. Tilanteesta teki vielä kamalamman se, että olin todella ihastunut siihen Toiseen, mutta en saanut vastakaikua samalla tavoin. Kaiken kukkuraksi yritin tehdä kandidaatin tutkielmaa muiden opiskelujeni lisäksi. Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että en edes tiedä miten suoriuduin kandistani ja opiskeluistani paremmin kuin hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Kai sitä sitten sen energiansa keskittää vain johonkin, että jossain saralla voisi tuntea kontrolloivansa elämäänsä.

Toinen asteli kulman takaa elämääni kuin tilauksesta. Kohtasin hänet sellaisella hetkellä, kun olin Tyypin alkoholiongelman vuoksi pisteessä, jossa en enää tiennyt mitä olisin elämälläni tehnyt. Tarvitsin jonkun syyn irrottautua Tyypistä. Saan siis kiittää Toista siitä, että yleensäkin olen elämässäni tässä tilanteessa kuin juuri nyt olen. Tai en tiedä, kai minä olisin jotain muuta kautta matkannut tähän pisteeseen. Mutta Toinen sai minut avaamaan silmäni.  Näin, että maailmassa on myös toisenlaisia miehiä, miehiä jotka eivät juo. Joiden kanssa on hauskaa ja voi tehdä asioita ilman, että heidän ensimmäinen lauseensa on: "Hmmm...siellähän onkin terassi/onkohan siellä kaljatarjoilu/joo mennään vaan, jos siellä vois ottaa vaikka muutaman bissen" Miehiä, jotka osaavat arvostaa minua ja etenkin osaamistani.

Oli kyllä niin itsetuntoa kohottavaa ja korvia hivelevää kun Toinen silmät pyöreinä ihasteli kaikkea mitä osaan ja mitä opiskelen. Tyypille ne ovat olleet vain itsestäänselvyyksiä -kaikkihan tuohon pystyy (vaikka itse asiassa eivät kaikki). Tämä Toinen oli myös huomattavasti nuorempi, joten sitä suuremmalla syyllä hänen huomionsa oli erittäin imartelevaa. (Tosin tänä päivänä tiedän, että Toinen on luonteeltaan sellainen, että hän kyllä huomioi kaikki naiset -ja vähän liikaakin.)

Joten Toisen elämäntapojen ja asenteiden ansiosta tajusin, että en itse halua joka viikonloppu herätä haisevan miehen vierestä. Että haluan, että viikonloppuisin voi oikeasti tehdä niitä asioita, joita ei viikolla töiden/opiskelujen jälkeen jaksa. Ja voi nukkua yönsä kunnolla eikä heräillä siihen, että Tyyppi valvoo yömyöhään ja juo, käy polttamassa parvekkeella tupakan tasaisin väliajoin ja katselee töllöä, käy kuorsaamassa pari tuntia ja jatkaa sitten samaa. Tai olla sydän syrjällään kotona kun Tyyppi on jossain ja kuulostella rappukäytävästä tuttujen askelten ääntä kuitenkin yrittäen nukkua.

Elämä meni eteenpäin ja kävi niin, että ennen pitkään päädyin Toisen kanssa sänkyyn. Ja muutaman kuukauden päästä toisen kerran. Kolmas kerta erään toisen henkilön kanssa oli pienestä kiinni, mutta loppujen lopuksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan käynyt. Mutta koko tuona aikana emme ole olleet Tyypin kanssa yhdessä virallisesti. Silti minusta tuntuu, että olen pettänyt häntä.  Toisaalta en kadu tekemisiäni, ennemminkin olen katkeroitunut Toiselle, koska hän niin salakavalasti sai minut ihastumaan itseensä ja sitten hylkäsi minut kuin vanhan rukkasen. En tosin olisi ollut valmis mihinkään suhteeseen -en varmaan enää koskaan ole, ainakaan asumaan kenenkään kanssa yhdessä- mutta se tapa miten Toisen kanssa koko juttu kuivui kokoon ottaa päähän edelleen. Ärsyttää, että hän sai minut uskoutumaan hänelle, ja mitä itse tiedän hänestä? En juuri paskan vertaa. Pelimies. Ja enemmän vituttaa se, että mun elämä ei ole aikaisemmin muuta ollutkaan täynnä kuin pelimiehiä, niin olisi pitänyt osata tunnistaa! Mutta ei, halusin vain vuodattaa kaiken Tyypin paskan jollekin, joka vähääkään suostui kuuntelemaan (ystäviä en jaskanut enää vaivata sillä rikkinäisellä levyllä). Hitto, miksi en silloin älynnyt aloittaa blogia?!

Tiedän myös sen, että Tyyppi ei ole pettänyt minua kertaakaan. Tai ihan täysin varma en voi tietenkään asiasta olla, mutta luulen että hänen maailmaansa ei alkoholin lisäksi muuta mahdu. Joskus olen kyllä toivonut, että hänellä olisi ollut suhde, jotta minun olisi ollut helpompi lähteä. Ennemmin häviäisin naiselle kuin bisselle! Olisi helpompi hyväksyä se tosiasia etten merkitse Tyypille mitään, että ehkä joku muu tajuaisi minun arvon. Huomattavasti helpompaa kyllä olisi tällä hetkellä irrottutua Tyypistä jos olisi joku toinen. Mutta en kiinnostu kenestäkään. Tai ehkä olen kiinnostunut tästä Eräästä, mutta hänkin seurustelee enkä todellakaan halua tätä soppaa enempää hämmentää. On helpompaa tehdä asioita ja viettää aikaa yhdessä Tyypin kanssa kuin olla viettämättä. Kuitenkin Tyyppiä tulee aina ikävä. Se pitäisi olla kaikki tai ei mitään, ajatella että Tyyppi olisi kuollut.

En siis ole itsekään mikään puhdas pulmunen. Olen helposti viettieni vietävänä. Ehkä en sitten, jos Tyypillä ei olisi ongelmaa. Tai mistäs sitä tietää. En ole ikinä uskonut avioliittoon ja nyt vielä vähemmän (vaikkakin häistä haaveilen salaa aina silloin tällöin). En usko ikuiseen rakkauteen. Uskon, että ihmiset vain käyvät elämissämme, toiset viipyvät toisia kauemmin. Jokainen tuttavuus on sillä hetkellä meille sen hetkisen elämämme puuttuva pala, joka tekee palapelistä kokonaisen.