Matkustin eilen lähijunassa ja vastapäätäni istui kaksi n. nelikymppistä miestä. Suhteellisen siistin näköisiä, mutta jokin heidän olemuksessaan kertoi että he juovat. Tai ainakin toinen heistä (en viitsinyt tarkemmin kyyläillä). Istuuduttuaan penkeille, tuttu uusvanhan viinan haju tunkeutui sieraimiini. Ensin meinasin että olisin vaihtanut paikkaa, mutta koska kyseessä oli ruuhkajuna, en viitsinyt vaivautua.
Yritin sen sijaan kovasti lukea kirjaani, mutta en voinut olla salakuuntelematta heidän tarinoitaan. Olin oikeassa, toisella heistä oli alkoholiongelma. Hän jutteli kaverilleen, kuinka ei kestä naisystävänsä nalkutusta kaljasta. Yritti udella kaveriltaan, joka ilmeisesti tunsi naisen entuudestaan, onko nainen kaverille puhunut jotain heidän suhteestaan (tms). Siinä maalailtiin jo suksien ristiin menemistä ja lusikoiden jakoa ja ties mitä. Sitten tämä äijä noin ihan muka huomaamattomasti pyysi siltä kaveriltaan kymppiä lainaksi, että saa muutamat iltabisset ostettua, kun ei jaksa sen naisen nalkutuksia kuunnella. Ja tämä äijä oli siinä kyllä jo muutaman nauttinut, itsekin totesi että oli ajatellut olevansa selvin päin, mutta että se nyt vaan oli mennyt taas kaljoitteluksi.
Siinä vaiheessa oli hyvin lähellä etten olisi hypännyt keskusteluun mukaan. Jotenkin minua kävi ärsyttämään se, että äijä osti nalkutuksen ratkaisuksi todennäköisesti siksterin (eikös sen kympillä saa?). Voin hyvin kuvitella kuinka tyytyväinen nainen oli kotona vastassa. Tiedän kyllä, että alkoholisti ei näe maailmaa ja ongelmiaan samalla tavoin kuin me muut, läheiset, mutta kuitenkin. Ja siinä äijä vannoi kaverilleen tuntemaansa rakkautta naista kohtaan, ja haluaisi että eroa ei tulisi jne. Voi hittolainen.
Aloin sitten miettimään, että puhuukohan Tyyppi minusta samalla tavalla ystävilleen ja etenkin yhteisille tutuillemme. Että enpä jaksa sen nalkutuksia kuunnella, ostanpa kasipackin. Että hän haluaisi kyllä olla yhdessä, mutta näköjään ongelmat lakaistaan maton alle ja pahennetaan niitä vielä enemmän. Varmaankin.
Nyt olen Tyypin pari kertaa kohdannut, mutta siinä ei ole ollut mitään suurta tunteiden paloa suuntaan jos toiseenkaan. Olemme olleet kuin kaverukset ja sanoneet heipat vain ohimennen. En tiedä. Minuun tietenkin kirpaisee, tiedän että rakastan häntä valtavasti.
Olen nyt muutamana päivänä käynyt Päihdelinkin sivuilla lukemassa tarinoita. Se on auttanut minua jo nyt ja olen ymmärtänyt paljon. Jotenkin kun olen ensin pohdiskellut näitä asioita täällä, niin niiden juttujen lukeminen on ollut hmmmm...helppoa, jopa ironisen huvittavaa. Kuinka meitä onkaan niin saman draamakaaren omaavaa läheistä, jokaisella on vain ne omat pikku lisäjuonet mukana. Innostuin jo Al-Anoneistakin, ja katselin heidän kokoontumisiaan, mutta ne järjestetään järestään ärsyttävän kaukana kotoani. Luulen kyllä, että jossain vaiheessa olen sinne kuitenkin halukas menemään, vaikka olisi minkä matkan päässä.
Linkkasin myös Tyypille Päihdelinkistä. Hän sanoi, ettei ollut käynyt siellä, mutta sitten selitin hänelle naamatusten hieman siellä olevia asioita. En halua hänelle mitään tuputtaa, joten tehkööt sille mitä tekee. Sanoin, että jos hän sitä juomista haluaa edes vähentää, niin siellä hän pääsee alkuun, ei tarvitse mennä edes lääkäriin, voi omalta sohvaltaan surffailla. Tietenkin toivon, että hänelle se johonkin takaraivoon jäisi muhimaan, ihan vain jo hänen itsensä vuoksi. Kerroin myös hänelle, että itse olen lueskellut siellä muiden juttuja ja huomannut miten samanlaisia ne ovat ja että minua ainakin se on auttanut jo nyt. Tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta. Ja nyt ymmärrän, että minun täytyy itse parantua. Voi kuinka vannoinkaan Tyyppiin tutustuessani, että läheisriippuvuuteen ja mahdollistamiseen en aio alistua! Hahahah, kuinka naiivi ihminen voikaan olla. Sehän olisi sama asia kuin olisin sanonut, että lauantaina voitan lotossa, vielä ilman lottoamista. Tiesin siis jo silloin mitä nuo sanat olivat, mutta nyt vasta olen oikeasti ymmärtänyt niiden merkityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti