Saatoin eilen ehkä hieman skitsahtaa. Olen sellainen, että jossain vaiheessa asia muodostuu minulle pakkomielteeksi ja tulee tunne, että asia on käsiteltävä nyt ja heti. Onneksi olen tänään pystynyt puhumaan koko hässäkästä parille ulkopuoliselle ja elämä ei näytä enää niin synkältä. Pyysin myös Tyypiltä tekstiviestitse anteeksi sekoilemistani ja hän jopa vastasi minulle ettei kykene puhumaan asiasta vielä. Olo on levollinen. Päivä kerrallaan. Pystyn taas miettimään omia juttuja. Onneksi raahauduin töihin, sillä siitä saan niin paljon muuta ajateltavaa ja työkaverit ovat ihan huippuja, väkisinkin jossain vaiheessa päivää saa nauraa vedet silmissä. Nyt tuleva viikonloppu ja lomakaan eivät näytä uhkaavalta peikolta. Niinhän sitä sanotaan, että ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Eniten minua tässä vain ärsyttää se, että meninkin ikinä säätämään tällaista soppaa. En ole koskaan hyväksynyt pettämistä ja Toinen oli oikein pelimiesten pelimies -mikä tietenkin ärsyttää vielä enemmän. Joka tapauksessa ikää on (tahtomattakin) tullut sen verran, että asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia, joko-tai. Mutta en edelleenkään hyväksyisi sellaista pettämistä, että toisen selän takana pidetään suhdetta yllä. Yhden-pari sattunnaista panokertaa pystyisin anteeksi antamaan, mutta en suhdetta. Ja jos itselläni olisi tuosta Toisesta suhde muodostunut, olisin välittömästi kertonut Tyypillle, sen verran kuitenkin toista kunnioitan.
Toivottavasti tämä rauhallinen olotila jatkuu pitkään. Miksi sitä täytyy aina kärpäsestä tehdä härkänen? Asia paisuu oman pään sisällä mittaamattomiin sfääreihin saakka. Siksi puhuminen on tärkeää. Jos ei asianomaisen henkilön kanssa niin edes jonkun. Ja se henkilö voi olla joku hyvinkin yllättävä, joku jonka kanssa ei ole alunperin edes ajatellut keskustelevansa asiasta, ja omaan näkökulmaa saa jotain uutta perspektiiviä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti