"Tänään ei kukaan vastaa --- jätä viesti vastaajaan"

Tuuuutt, tuuuutt, tuuutt. Puhelimesta kuuluu loputon tuuttauksien määrä. Kukaan ei vastaa. Ehkä enemmän yllättyisin jos vastaisi, viikonloppuna. Kello kahdeksan jälkeen perjantai-iltana ja ennen kello kahdeksaa sunnuntai-iltaa.  Välillä tuntuu, että kännykän kanssa on naimisissa. Vihaan kyseistä kapinetta. Se on syypää kaikkeen huoleen ja hermoiluun. Parempi olisi, kun ei olisi puhelinta ollenkaan. Silloin harvoin kun se soi, niin siellä on vain lehtimyyjä, joka sinnikkäästi lukee suoraan paperista ja yrittää kaupitella jotain maailman parasta lehteä, jota ilman en voi elää.

Jännä miten puhelin tekee ihmisestä heikkopäisen. Ainakin kun yrittää Tyyppiä tavoitella. Jos en saa häntä kiinni, alan pakkomielteisesti pommittamaan häntä soitoilla niin kauan, kunnes hän vastaa tai soittaa itse. Etenkin kun on viikonloppu. Oma mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja sitä keksii vaikka millaisia visioita päässään. Niistä visioista saisin varmasti kirjoitettua dekkarinkin. Milloin sitä odottaa henkeä pidätellen, että poliisista/sairaalasta soitetaan, että nyt tää sun Tyyppis olis niiku kuollut, löytynyt katuojasta. Milloin sitä epätoivoisesti hyyppii pitkin seiniä ja soittaa jollekin ystävälle, että saisi muuta ajateltavaa. Ja milloin sitä vain itsenäisesti raivoaa, paiskoo tavaroita ja huutaa koiralle, kun on huolesta niin sekaisin. Ainahan Tyyppi on ollut kunnossa ja hengissä, miksi ei nytkin.

Ihan sama ketä tahansa muuta tavoittelen, ei sitä tule yhtä hermoheikoksi. Outoa. Äiti asuu yksin, mutta jos en saa häntä kiinni, niin ajattelen hänen olevan töissä. Hän kyllä soittaa takaisin kun näkee, että olen soittanut. Äitiin voi siinä mielessä aina luottaa. Se tässä Tyypin kanssa erilleen asumisessa onkin kauheaa, kun ei tiedä, että jos Tyyppi onkin vaikka kaatunut kotonaan. Makaa siellä verissäpäin ja kukaan ei ole auttamassa. Tai yleensäkään, että onko hän edes kotona. Yhdessä asuessa sitä nyt automaattisesti tiesi onko Tyyppi kotona vai ei. Tosin viime viikolla tapahtui jotain poikkeuksellista. En taaskaan saanut häntä kiinni ja olin jo luovuttanut, kun kuulin ulko-oveni avautuvan. Tyyppi oli päättänyt tulla luokseni, koska hän ei jaksanut olla yksin kotona ja tiesi minun olevan huolissani. Että kyllä hän välillä jaksaa yllättää.

Sitä vain ihmettelen, että miksi sillä puhelimella ei voi laittaa tekstiviestillä vaikka edes yhtä pistettä, jotta tiedän hänen olevan kunnossa? Vielä pahempaa on jos puhelin ei ole päällä. Eikö sitä puhelinta voi ladata?! Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa? Tyyppi ei todellakaan ole orjallinen puhelimensa suhteen. Hänellä saattaa olla se monta päivää pois päältä eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa. Jos hänellä on oikeasti jollekin asiaa, niin sitten hän lataa puhelimen. Onneksi hänellä on työpuhelin, jonka on oltava hänen mukanaan aina työaikana. Tosin silloin hän on tietenkin joka tapauksessa selvin päin.

En tiedä kumpi sitten on kauheampaa; se että Tyyppiä ei saa kiinni (viikonloppuisin) vai se että hän soittaa keskellä yötä räkäkännissä. Yhdessä asuessamme hän aina soitti ja pyysi hakemaan jostain. Jostain mistä hänellä ei itselläkään ollut aavistusta, että missä oli. Ne olivat todella raskaita ja ärsyttäviä puheluita. Onneksi ne vuosien mittaan loppuivat, kun sanoin että en hae häntä kun hän on humalassa, että turha edes yrittää. Mutta edelleen saan puheluita krapula-aamuisin. Tai siis kännissähän se vielä silloin on. Nekin ovat kyllä rasittavia puheluita. "Arvaa mitä? Mä tos tajusin, et sä kyl oot ihan paras...mä kyl rakastan sua tosi paljon...anteeks ku mä olen taas ollut vähän tyhmä...sä oot paras tyttöystävä mitä voi toivoa...Läheinen on paras...diudiu...tehäänkö jotain kivaa..." jne. Se äänensävykin on jotain... yök!

Jos en äänestä, niin kyllä niistä puheista tiedän, että hän on ollut juomassa. Sama koskee myös hänen kavereilleen soittamia jopa tuntien mittaisia puheluita, joita hän harrastaa krapulassa. He jauhavat pelkkää paskaa ja kehittelevät ihan ihme juttuja, joissa taivas tuntuu olevan rajana; "Lähdetään talvella Alpeille laskettelemaan, jee siellä on rinneravintoloita...perustetaan yritys...minkä merkkinen fillari sulla on, ku mä ostan NYT samanlaisen..." Itse en jaksa kuunnella sitä ollenkaan. Eri asia varmaan olisi, jos hän olisi selvin päin. Kun yleensä noihin juttuihin liittyy jotain älytöntä rahanmenoa ja toisinaan ne älyttömät (rahan)menot valitettavasti myös toteutuvat. Vielä nolompaa mielestäni on se, että hän puhuu niitä asioita parvekkeella, jotta minä en kuulisi. Joo, niin en minä, mutta kaikki naapurit kyllä. Taas ne kuulee, että se urpo on juonut.

Tuuutt, tuuutt, tuuutt. Tyyppi ei edelleenkään vastaa. Vaikka tänään oli sovittua menoa. Eikä hän välttämättä soita takaisin. Ja siksi kaikki huoleni. Olen yrittänyt tavoitella eilisillasta lähtien... Nykyään pystyn aika hyvin olemaan huolestumatta ihan holtittomasti. Tai en ainakaan ihan heti huolestu. Olen ymmärtänyt, ettö Tyypillä on niin uskomaton juopontuuri, että hänelle ei ikinä käy mitään. Korkeintaan sammuu suihkuun. Ennemminkin pelkään, että hän nukkuessaan oksentaa ja tukehtuu tms. Mutta olisihan minulle jo ilmoitettu. 

Tididiidiii, nyt puhelin soi. Tyyppi. Edes ajattelematta automaattisesti vastaan. Huoh, miksi en itse osaa olla yhtä välinpitämätön?

(otsikon lainaus: Egotrippi, Tänään ei kukaan vastaa)