Puhun Tyypistä preesensissä, vaikka minun tulisi ehkä käyttää mennyttä aikamuotoa. Toisaalta blogi käsittelee pitkälti eloani hänen kanssaan, joten on jotenkin luontevaa käyttää preesensiä menneen sijaan. Mutta olemme siis eronneet. Tai ainakin kovasti yritän. Onhan tässä eroa tehty jo vuoden päivät. Se vain ilmeisesti ei ole Tyypille mennyt jakeluun. (Kuten ei ehkä itsellekään...?)
Kuten joskus mainitsin, olen käynyt Päihdelinkin keskustelualueella lukemassa juttuja. Tarinani on hyvin samanlainen kuin useimpien alkoholistien puolisoiden. Jonkin verran pieniä eroavaisuuksia tietenkin on elämissä, mutta alkoholistin puolisona olo ja puolison ajatukset noudattavat hyvin pitkälle samaa kaavaa, lähes sanatarkasti. Toisinaan saatan jopa nauraa jutuille ääneen, koska olisin saattanut itse kirjoittaa juuri samalla tavoin. Niin uskomatonta. Joten kaikki alkoholistin puolisot tietävät varmasti miten helvetin vaikeaa se lähteminen on. Koska se alkkis on kuitenkin se ihana rakas. Joka vain sen läheisen mielestä juo liikaa.
Luulen että jotkut läheiset saattaisivat jopa pitää Tyypin juomista lähes normaalina. Osaahan hän olla viikot juomatta ja toisinaan saattaa mennä viikonloppuja kun hän juo vain muutaman oluen. Mutta itse kun olen elänyt tässä elämässä reilut viisi vuotta, niin minulle se pienikin pisara on liikaa. Tyyppi on kuitenkin joskus ollut paljon pahemmassa jamassa ja katsoinhan häntä silloinkin. Jotenkin se on elämän ironiaa, että hän kun alkaa raitistumaan niin minä potkin hänet pellolle. Toisaalta, yhtä moni alkoholistin puoliso tietää miten raskasta raitistuvan alkkiksen kanssa eläminen on, voi olla jopa raskaampaa kuin alkkiksen. Koko ajan saa pelätä retkahdusta.
No, Tyyppihän ei ole raitistunut. Mutta kovasti haluaisi. Tai en tiedä haluaako hän sitä itsensä vuoksi vai minun. Sanoinkin sen hänelle, että hänen itse täytyy sitä haluta. Hän haluaisi että tulisin hänen mukanaan A-klinikalle tai jonnekin, hänellä kun ei ole ketään muuta ketä voisi pyytää. Hieman varauksellisesti olen valmis menemään mukaan, mutta en haluaisi että hän kuvittelisi siitä mitään. Koska ihan oikeasti tällä kertaa haluan, että hän tosissaan teoillansa osoittaa tarkoittavansa mitä puhuu.
Joka tapauksessa, erosin hänestä viikkoja sitten. Ensimmäinen viikko oli ihan kamala. Itkeskelin ikävääni ja toivoin hänelle aina nukkumaan meneessä hyvää (edelleen toivon sitä joka ilta). Toisena viikkona elämääni astui tämä uusi ystävä, joka vei ajatukseni ihan muualle enkä ollut yksin ikävissäni. Kolmantena viikkona Tyyppi sitten luki sen ystävälleni tarkoitetun fb-viestin, jonka perusteella hän luuli, että olen pettänyt häntä vuoden. Vaikka viestistä ilmiselvästi käy ilmi, että puhun jostain menneestä ajasta ja Toisen tapaamisesta, en mistään pettämisestä tms. Viestissä lisäksi oli asiayhteydestä irrotettuja sarkastisia lauseita, koska olin puhunut niistä ystäväni kanssa päivän aikana kasvotusten. Tietenkin nuo lauseet Tyyppi tulkitsi väärin.
Haluaisin vain nähdä Tyypin kasvotusten selvin päin, jotta voisin selittää hänelle koko sotkun. Ja jotta saisimme puhuttua asiat halki. Hän on joka toinen viikonloppu sitä mieltä, että ei voi antaa minulle mitään anteeksi ja vihaa minua jne, ja joka toinen viikonloppu hän rakastaa minua kaikesta huolimatta maailman eniten ja kaikkien asioiden on tapahduttava heti hänen tahdostaan. Haluaisin hänen tietävän ja ymmärtävän etten ole koskaan häntä pettänyt (vaikka hän niin luulee, sillä emme olleet yhdessä silloin), en nöyryyttänyt tai loukannut. Että hän merkitsee minulle kaikkea, mutta että en vain voi olla hänen kanssaan. Että rakastan häntä, mutta en tykkää hänen tavoistaan, juomisesta etenkään. Haluaisin silti pitää hänet elämässäni ja haluaisin olla hänen tukenaan, jos hän sitä tarvitsee. Tietenkin jos hän kaiken kuulemansa jälkeen vihaa minua niin sitten en voi sille mitään, mutta ainakin hänellä olisi siihen oikeat perusteet. Ja ennen kaikkea, koirani vuoksi haluaisin että tulisimme toimeen ja että hän voisi halutessaan olla koirani kanssa, sillä on hän kuitenkin yli puolet koirani elämästä kuulunut perheeseemme ja heillä on keskenään aivan erityisen läheinen suhde.
No, olemme sopineet huomiselle tapaamisen ja nähtäväksi jää mitä tulee tapahtumaan. Vai näemmekö ollenkaan. Emme ole nähneet sitä pariviikkoisen takaista (onko siitä jo niin kauan?) tiistäiyötä lukuunottamatta viikkokausiin. Emmekä olleet oikein yhteydessäkään. Mitä nyt Tyypiltä on saattanut tulla niitä ikävöinti tai haistatteluviestejä joskus viikonloppuisin. Vähän kyllä jännittää ja pelottaa, että miten asiat menee. Vai ollaanko samassa jamassa kuin ennenkin. Tosin Tyyppi taas osasi tänää muistuttaa omasta pikkumaisuudestaan, josta tajusin taas että miten vaikeaa tämä asioiden sopiminen ja puhuminen on ja joka on myös yksi syy siihen miksi en halua olla hänen kanssaan. Kun kaikesta pitää vääntää sitä saatanan kättä ja kumpi sanoi tai teki ja mitä ja milloin ja kumpi on oikeassa. Hohhoijaa. No, omat intressit on siinä mielessä laimeat, että en kohta edes yritä selvittää mitään, ajatelkoot sitten mitä lystää ja olkoot katkera jos niin haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti