Samaa vanhaa

Ja niin se aika vaan on vierähtänyt. Opiskelut alkoivat taas ja elämä on hieman erilaista. Sitä ei oikein pysty kuin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, ja tällä hetkellä tuo asia on opiskelu. Nytkin pitäis olla nenä kiinni kirjassa, mutta tässä minä vaan aamukahvia hörpin. Olen erittäin hidas herääjä, etenkin vapaapäivinä. Tuntuu, että vasta iltapäivästä pystyn  toimimaan ja ajattelemaan suht järkevästi. Ennen tein koulutehtäviä yömyöhään, mutta nyt huomaan, että unesta on tullut minulle erittäin tärkeää ja menen mieluummin nukkumaan, kuin silmät ristissä yritän ottaa tolkkua jostain. Lomalla jaksoin valvoa vaikka kuinka, mutta jo kahden opiskeluviikon jälkeen huomaan, että perjantaisin olen aivan loppu ja silmät alkavat lumpsua viimeistään kymmeneltä.

Koska keskityn opiskeluun, en jaksa niin välittää Tyypin ongelmasta. Olemme olleet nyt yhteyksissä enemmän. En osaa määritellä suhteemme laatua. Panosuhde? Ehkä se on vain sitä. Siitä tosin pidän tiukasti kiinni, etten suostu tapaamaan häntä, jos hän on humalassa/krapulassa tms. On hän seurassani mutaman ottanut viikonloppuisin, mutta ei humalaan asti. Ja jos huomaan, että hän alkaa humaltua, mainitsen siitä. Ja nykyään hän ottaa asian hyvin vastaan, ei ala syyttelemään tai maanittelemaan, juo vain kiltisti vettä. Että sentäs jotain on muuttunut. Ja aina hän on ollut tyytyväinen, kun on seuraavana päivänä herännyt ilman krapulaa, ja sanonut että on ollut mukavaa olla kanssani.

Oma urheiluni on hieman nyt jäänyt. Olen ollut ärsyttävässä flunssakierteessä ja uimisesta ei ole tullut mitään. Pari kertaa olen yrittänyt, mutta palkaksi olen saanut migreenin tai vähintäänkin hirveän päänsäryn. Juoksemaankaan en ole mennyt, koska olo on ollut juuri niin raihnainen ja vaillinainen, että tuntuu että sisuskalut räjähtävät pienen ponnistelun jälkeen. Kohta tosin aion viis veisata flunssasta, enhän voi koko syksyä viettää neljän seinän sisällä, teen vain sitten todella rauhallisesti ja vähän aikaa.

Minussa on herännyt myös hirveä katkeruus ja katellisuus muita ihmisiä kohtaan. Ystäväni saa kahvikutsuja sieltä ja täältä (tosin kukaan niistä ei häntä miellytä, mutta silti), häntä lahjotaan ja muistetaan ja yllätetään kivoilla asioilla ja hän on erittäin pidetty. Tuntuu, että itsellä ei ole mitään. Kukaan ei tykkää. Paitsi juoppo ex. Joka ei ole ikinä lahjonut tai yllättänyt. Muuta kuin vetämällä perseet, eikä nekään lopulta ole yllättäneet. Erääksi lahjaksi sain häneltä tequila-pullon, joka arvatenkin päätyi lopulta hänen kurkkuunsa. Joululahjat olen ollut mukana ostamassa, tuo kirja. Syntymäpäivääni hän ei edes muista. 

Olen myös kateellinen kaikille muille tuttavilleni; he menevät naimisiin, saavat lapsia, ostavat asuntoja, matkustelevat, ovat mökeillänsä jne. Ainoa matka minkä minä teen on yliopiston ja kodin välillä, mikä sinänsä on aina yhtä jännittävää, koska jos vaikka junat ovat myöhässä tai ei koskaan tiedä kuka narkkari tai juoppo istuu viereen. Asuntoa en voi ostaa, naimisiin en mene (yksin se on vähän hankalaakin) eikä lapsiakaan nyt tähän elämäntilanteeseen missään nimessä kannata edes miettiä -jos niitä nyt ikinä edes muutoinkaan haluan.

No jaa, pitäisi olla kiitollinen mitä itsellä on, on päässyt edes opiskelemaan, mutta eipä noita oman alan työpaikkojakaan tunnu olevan. Pitää vain antaa itselleen lupa olla kateellinen ja katkera, ehkä siitä pääsee sitten helpommin yli.