Joulun jälkeinen onnellisuuskrapula

Sainpahan puserrettua viimeiset koulutehtävät ja joululomalla olen vain nukkunut. Ja nukkunut. Ja nukkunut.  Olo on kuin Forrest Gump -leffan Jennyllä, joka tulee rankkojen biletysvuosien jälkeen nukkumaan Forrestin luo. Sillä erolla tosin, että itse ei tässä ole paljoa bilettänyt. Edelleenkin nostan hattua kaikille vanhemmille, jotka lastensa vuoksi valvovat öitä ja lisäksi käyvät töissä. Siinä yksi syy lisää, jonka vuoksi minusta ei olisi äidiksi. 

Eräänä perjantai-iltana tässä taannoin juttelin Tyypin kanssa. Varmaan ensimmäistä kertaa koskaan ihan kunnolla. Olimme sopineet tapaavamme minun luonani ja Tyyppi sitten ilmestyi. Humalassa tietenkin. Olin odottanut tapaamista, ja petyin suunnattomasti hänen olotilastaan. Siitä alkoi kyllä sellainen asioiden vatvominen että, mutta joka loppujen lopuksi tuotti hedelmää.

Olin siis sanonut hänelle, etten koskaan suostu tapaamaan häntä humalassa/kännissä. No, Tyyppi kuitenkin otti riskin ja tuli luokseni krapulakännissä. Hän sanoi, että näki jo ilmeestäni kun avasin hänelle oven, että petyin. Hän oli kääntymässä kotiin, mutta sanoin, että ei sillä ole merkitystä. Valehtelin itselleni. Hetken pystyin olemaan, kuin minua ei olisi asia haitannut juuri ollenkaan, mutta lopulta siitä kehkeytyi kuitenkin sanaharkka. Jonka myötä aloimme keskustelemaan. Tyyppi sanoi tietävänsä, että tunnen oloni pettyneeksi ja hän ei tiedä miksi tekee niin kuin tekee, vaikka tietää tekevänsä hallaa. Ja taas oltiin menossa hoitoon ja sitä rataa.

No, hoitoon ei olla menty. Vieläkään. Mutta jotain on kuitenkin muuttunut. Ainakin hetkeksi. Vietimme aivan uskomattoman joulun. Parhaan joulun koskaan! Paras joululahja mitä saatoin saada oli viettää aikaa hänen kanssaan, selvin päin. Meillä oli todella mukavaa. Sanoinkin sen hänelle. Ei tarvinnut kuunnella kuorsaavaa miestä ja herätä haisevan känniääliön vierestä. Oli ihan uskomattoman hyvä fiilis (ja on vieläkin). 

Veikkaan tosin, että ei tämä lopullista ole, on vain tyyntä myrskyn edellä. Ja Tyyppi kun on yksin niin hän sortuu. Enää ei edes seuraavan päivän töillä tunnu olevan merkitystä. Ja varmaan juuri tällä hetkellä kun kirjoitan tätä juttua, niin Tyyppi on kiskomassa kaljaa kurkusta alas, vaikka meidän pitäisi nähdä vielä tänään. Mutta jos hän tulee humalassa, niin mikäs siinä sitten, ukko vain pihalle. En todellakaan aio katsella humalaista, etenkin kun huomenna menen itse töihin. 

Huomenna on uusi vuosi ja tarkoitus olisi olla ihan vain kotona hissukseen. No minä ainakin olen, enkä tosiaan stressaa sitä onko Tyyppi vai ei, senhän näkee sitten huomenna. Nyt vain nautin näistä hyvistä hetkistä, joita meillä on ollut. Ja Tyyppikin tuntuu nauttivan, hänestä on ollut mukavaa tämmöinen rento ja krapulaton yhdessäolo, kun emme ole riidelleetkään aikoihin. Hmmmm... niin minkähän vuoksi en ole ollut nalkuttava akka...