End of the honeymoon?

Minulla on paha mieli. Tyyppi tuli kännissä kotiin (hän asuu pakosta luonani). Hän oli työpäivän jälkeen mennyt käymään harrastuksensa parissa ja siinä sivussa ottanut "pari" kaljaa kaverinsa kanssa. Vaikka piti mennä kauppaan. Mä tulen parin tunnin päästä, mennään yhdessä. Ja takana on niin loistava viikonloppu. Välillä ajattelen, että onko se jotain oman miehuuden (=alkoholismin) todistelua, että ensin ollaan kiltisti ja sitten repäistään. Maanantaina! Kun huomenna on normaali työpäiväkin! Juuri kun pääsin kirjoittamasta... 

Ajattelin että en tästä kirjoita mitään, mutta tuossa musiikkia kuunnellessani ja asioita pohtiessani mietin, että hemmetti soikoon, on se nyt kumma, jos en voi ajatuksiani tänne blogiin purkaa kun en niitä kenellekään muullekaan halua/voi/jaksa purkaa! Minun bloginihan tämä on, ja on aivan sama mitä muut ovat mieltä. Jos joku ajattelee että "voi tyttörukka, olet fiksu ja hukkaat vain elämääsi tuollaiseen renttuun", niin silloin tämä blogi ei ole sellaiselle henkilölle, ja suosittelen jättämään lukemiset sikseen. Tai ainakin pitämään arvostelut ihan omana tietonaan, tiedän kyllä mitä pitäisi ja ei pitäisi tehdä.

Itse olen tämän elämänvalinnan tehnyt ja tasan tarkkaan osaan aavistaa mitä se tuo tullessaan, olemme kokeneet (ja olen kokenut lapsuudessani) niin paljon pahempaa. Joskus muinoin Tyyppi saattoi olla monta iltaakin kännissä, eikä tietoakaan töistä. Toistaiseksi tässä on vain tämä yksi ilta, enkä edes muista, milloin hän olisi viimeeksi arkena ennen työpäivää ollut tuossa kunnossa (tosin se tieto varmaan löytyisi tästä blogista). Ei ainakaan nyt pääsiäisen jälkeen. Tämä blogihan kertoo siitä, millaista elämä on alkoholistin kanssa, ja tilastollisesti katsottuna en varmasti ole tämän maan ainut, joka elää samassa tilanteessa. Eli kun kirjoittaminen auttaa minua, niin ehkä siitä voi olla edes lohtua jollekin toiselle samassa tilanteessa olevalle. Tietysti voisin joskus kirjoittaa niistä hyvistäkin hetkistä ja asioista, jotta Tyypin se toinen puoli tulisi enemmän esiin, ja minun valintani olisi "helpompi" ymmärtää.

En vain tiedä miten Tyyppiin pitäisi tuossa tilanteessa suhtautua, siis kun hän jossain vaiheessa vihdoin tulee kännissä kotia. Raivostua, olla hiljaa, itkeä, anella, hyppiä ilosta vai mitä hittoa. Puhuminen on ihan turhaa enkä tiedä miten siitä jälkikäteenkään puhuisi ilman, että syyttää häntä. Hän kun kuitenkin päättää keskutelun että "kaikki on mun vika" tai vastaavaa. Onneksi se nyt painui suoraan nukkumaan, vaikka jotain matkalla yritti provosoida. Tosin huusin perään, että en aio laittaa sen puolesta kelloja soimaan tai mitään, saa itse selittää pomollensa jos myöhästyy. Osasi se kai sen verran sitten kännykäänsä räplätä, että jonkin hälytysajan sai asetettua. 

Itse oli tarkoitus lähteä huomenna juhlistamaan vappua opiskelukavereiden kanssa. Toisaalta tekisi mieli hillua (kostoksi, vaikka ei se auta mitään) aamuneljään, mutta toisaalta meni kyllä viimeisetkin juhlimishalut. Etenkin jos huomenna tulee vettä kuin aisaa. Ikää kuitenkin on sen verran, että ei nuo juhlimiset pitkällä kaavalla märissä/kosteissa vaatteissa innosta Bajamajan armoilla. Saa nähdä. Ja kuinka vihainen olen Tyypille.

Jos nyt kuitenkin kirjoitan Tyypistä jotain hyvääkin. Hän ei ollut edes humalasssa yli viikkoon. Hän on viimeiset kolme viikkoa tehnyt minulle lähes joka aamu aamupalan sekä päivisin päivällisen. Hän on huomioinut minua muutoinkin enemmän kuin tarpeeksi. Emme ole riidelleet neljään-viiteen viikkoon (ennen kuin nyt), koska ei ole ollut mitään syytä. Kai tämä sitten oli kuherruskuukauden loppu.