Tämäkään olotila ei ole mukava. Pelonsekaisin tuntein kytätä ikkunassa milloin (ja missä kunnossa) Tyyppi kotiutuu. Piti tulla suoraan töistä käymättä kaljakaupan kautta (onhan huomenna vapaa), mutta inhimillisen viivejan odotettuani soitin. Mä oon täällä puistossa istumassa sen ja sen kanssa, tulen kuudelta. Ööö, kello on puoli, vähä vipinää kinttuihin. Ai, no mä tulen kohta. Nyt sitten odotetaan kohtaa.
Ei kyllä kuulostanut känniseltä, mutta taitavaksi on tullut sen puhelimessa naamioimaan. Ja mikä helvetti siinä on, että jos piti tulla käymättä kaljakaupan kautta, niin piti kiertää lupaus menemällä puistoon! Voisiko olla lupailematta sitten mitään turhia, enemmän ärsyttää se. Ja tällä seurustelukertaa piti kaikki tehdä toisin ja oikein. No aika pitkälti samaa kaavaa näyttää menevän, kun viitsitä edes ilmoittaa jos jonnekin jäädään, edes hetkeksi. Varmaan oli oikeasti miettinyt olevansa kuudelta kotona, mutta ei ole taas huomannut ajan rientoa, kun on ollut niin kivaa kaverin kanssa puistossa.
Toivon tosiaan, että maalailen tässä piruja seinille ja olen tyhjästä ärsyyntynyt. En vain pidä tästä olosta. Tiedän, että jos soitan uudestaan ja hän ei ole matkalla, niin oletettavasti minä suutun. Olen miettinyt tässä erilaisia tapoja kysyä suuttumatta ja valittamatta, että miksi hän ei ilmoittanut menemisistään. Koska kysyn sen miten vain niin Tyyppi sanoo, että minä taas valitan ja nalkutan. Yritän keksiä kaikkea ajanvietettä, että en kyttäisi kelloa. En halua soittaa, koska en halua tapella. Mutta en halua taaskaan, että tällein heivataan yli laidan ja vähät välitetään omista sanomisista.
P.S. Juuri pisteen laitettuani Tyyppi ilmoitti olevansa matkalla, nähdään kaupalla. Oli juonut pari, mutta ehkä en sano asiasta nyt, vaan huomenna. Varovaisesti ehdotin eräänä päivänä myös pariterapeuttia, johon hän oli yllätyksekseni suorastaan innokas osallistumaan. Tunnusti olevansa mm. paska ja epäreilu riitelijä sekä haluavansa menevän yhdessä eikä yksin. Taka-ajatuksenani on, että jos saisi tuohon varsinaiseen ongelmaankin jotain rotua. Taisin siitä Tyypillekin mainita ja hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Hoitoon kun ei kuulemma mene koskaan, ja mielestäni on hyvä, jos jotakin kautta saan hänet puhumaan ja miettimään, ja sitten voi tuo koskaankin muuttua ehkä koskaan.
3 kommenttia:
Kirjoituksesi tuntuu niin tutulta. En ole ikinä roikkunut niin paljon ikkunassa, katsellut puhelintani tai kuunnellut rappukäytävästä kantautuvia ääniä kuin nyt kun seurustelen alkoholistin kanssa. Siinä tuntee kyllä kaikki maailman tunteet.
Kiitos kommentista, olipa mukava kun se ei ollut millään tavoin arvosteleva :)
Ennen erilleen muuttoa, kun olin lakannut välittämästä Tyypistä, pystyin olemaan kyttäämättä. Koska en välittänyt ja hänen menemisensä ei kiinnostanut. Sama kun asuimme erillämme. Mutta nyt kun asumme hetken yhdessä ja olemme seurustelusuhteessa on asia taas aivan eri. Tai no, ei aivan, sillä pystyn olemaan kyttäämättä tietyissä tilanteissa, enkä myöskään soittele samalla tavoin kuin joskus alkuaikoina. Mutta jos on sanottu tulevan, niin silloin ärsyttää kun ei kuulu. Ihan sama vaikka olisi kuka tahansa ihminen kyseessä, olen huono sietämään myöhästelyjä (tietysti poikkeukset sallitaan ja jos tiedän, että ihminen on oikeasti vain HETKEN myöhässä eikä tuntitolkulla...).
Arvostelua me alkoholistien kumppanit saamme mielestäni ihan tarpeeksi jo kaikilta tietämättömiltä. Ei meidän kanssasisarusten enää tarvitse lähteä sille linjalle. Hyvää kevään jatkoa :) Ja mukavaa, että jaksat kirjoitella tätä blogia. Meitä on varmasti monta, jotka saavat siitä itselleenkin paljon.
Lähetä kommentti